Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2014.

Toistoa

"Muutokset tapahtuvat kun on riittävästi toistoa", totesi psykiatri C. G. Jung aikanaan. Sitähän arjessa riittää, toistoa. Päivät menevät tuttua kaavaansa ja tahtiansa, välillä puuduttavuuteen asti. Kuitenkin sitä toistoa tarvitaan, sillä arkirutiinit kuuluu hoitaa ja toisto on tehnyt monista niistä sellaisia, että asioiden hoitaminen sujuu suht' vaivattomasti. Voin ajatella samalla muuta. Ja toistoa tarvitaan kaikkeen oppimiseen. Toiston kautta sormet löytävät paikkansa soittimen kaulalla. Toiston kautta viivoista tulee vakaampia ja ne alkavat muodostaa kuvia paperille. Toiston kautta tulee ensimmäiset askeleet, ja kävely, ja juoksu. Toiston kautta saa fyysistä kuntoaan parannettua, tai lukemista, tai ammatillista osaamista. Toiston kautta oppii kieliä. Toisto on siis - mahdollisesta hetkellisestä tympäisystä huolimatta - ystävä ja apu. Se vaatii vain kärsivällisyyttä. Entäs se Jungin esille nostama muutos? Toisto mahdollistaa sen, sillä toistaminen auttaa myös väh

Jumalan äiti

Kristilliseen perinteeseen kuuluu se, että Jeesuksessa Jumala syntyi ihmiseksi. Jumalalla oli siis äiti, Maria. Ja monen muun äidin tavoin Maria kulki Jeesuksen vierellä tämän elämässä, ihmetteli hänelle tullutta sanaa lapsestaan. Jeesus syntyi ja kasvoi ja kulki ja kärsi ja kuoli ja nousi kuolleista. Marian kautta peilaten voimme päästä itsekin ihmettelemään sitä miten kussakin tilanteessa ilmenee Jumalalta tullut sana siitä, kuka tämä Marian poika on. Jumalan perhesuhteiden kautta peilaten voimme päästä ihmettelmään ihmiseksi syntyvää Jumalaa, ja läheisiä ihmisiä (vanhemmat, sisarukset, ystävät) osana itse kunkin elämää. Meidät on annettu toisillemme.